SUKUKOKOUS 2015

Oikkosten Sukuseura ry:n sukukokous ja sukujuhla pidettiin lauantaina 13.6.2015 Loma- ja kokoushotelli Marjolassa Lappeenrannassa. Tilaisuuteen oli saapunut nelisenkymmentä henkilöä.

Päivä alkoi Sukuseuran puheenjohtajan kanslianeuvos Arto Oikkosen tervehdyksellä. Sitten päästiin pääasiaan eli ruokailuun. Ja hyvin maistui ruokalistalla ollut "Karjalainen pitopöytä" juhlaväelle. 

Ruokailua seuranneessa varsinaisessa sukukokouksessa puhetta johti Eero J. Oikkonen ja sihteerinä toimi Matti T. Oikkonen, molemmat Lappeenrannasta. Henkilövalinnat seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi sujuivat yksimielisesti. Puheenjohtajana alusta asti, eli jo 12 vuotta, toimineen Arto Oikkosen kerrottua halustaan siirtyä hallituksen rivijäseneksi, sukuseuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kari Oikkonen Lappeenrannasta. Myös varapuheenjohtaja vaihtui. Entisen varapuheenjohtajan, mikkeliläisen Jouko Oikkosen, ilmoitettua ettei ole enää käytettävissä, uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Heikki Suppanen Taipalsaarelta. Muut hallituksen jäsenet: Helka Laitinen, Tuija Immonen, Arto Oikkonen, Eero Oikkonen ja Matti T. Oikkonen Lappeenrannasta.

Kokouksen jälkeen pidetyn sukujuhlan aloitti Essi Ruokonen viuluesityksillään.  Seuranneessa palkitsemistilaisuudessa palkittiin sukuseuran numeroiduilla standaareilla sukuseuran hyväksi tehdystä työstä Jouko Oikkonen ja Martti Oikkonen. Sitten kuultiin hyvin juhlapaikkaan sopinut runo "Onkikilpailut", jonka esitti sen kirjoittaja Anja Hytti-Oikkonen.

Juhlaesitelmän aiheesta "Muistikuvia työelämästä" piti kanslianeuvos Arto Oikkonen. Arto kertoi huumorilla höystäen kuinka aikanaan "joutui" Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun (myöh.teknillinen yliopisto), leipiin ja millaista kasvua yliopistolla hänen työuransa aikana ehti tapahtua. Hän kertoi myös kuinka ehti hallintojohtajan virassaan tavata peräti neljä presidenttiä ja yhden "melkein" presidentin (Paavo Väyrynen). Kokemukset noista tapaamisista saivat juhlaväen hyvälle tuulelle.

Tilaisuus päättyi yhteisesti laulettuun Karjalaisten lauluun, joka kaikui Oikkosilta tosi komeasti. Ennen lähtiäiskahveja pidetyllä tauolla heitettiin pihamaalla tikkaa ja vaihdettiin kuulumisia. Kun kahvit oli juotu, olikin aika lähteä kotimatkalle. Kiitos kaikille mukana olleille. Tapaamisiin!

Sukuseuran uusi hallitus piti juhlan jälkeen järjestäytymiskokouksensa, valiten sukuseuran taloudenhoitajaksi Eero Oikkosen ja sihteeriksi Matti T. Oikkosen.

M.T