Jäsenkirje / Joulukuu 2016


HYVÄÄ JOULUA 2016 JA UUTTA VUOTTA 2017

kaikille sukulaisille !

Kesän, eikä syksyn aikana ole kummempia tapahtunut. 17.12.2016 hallituksen kokouksessa sihteeri Matti kertoi käymästään DNA-tilaisuudesta. Sukujuurien kulusta tuli mielenkiintoista tietoa, toki monet seikat jäävät arvailujen varaan. Sen verran se kuitenkin poiki, että päätimme tilata Family Finder ns. serkkutestin täydentämään tutkimuksia.

Itsellä on pitänyt kiirettä eläkkeelläkin. Vuosi on mennyt pojan rakennuksella ja kesällä lisäksi Iitiän lavalla rakennusprojekteissa sekä kalastusaluetoiminnassa. Omat harrastukset ovat jääneet siten huomattavasti vähemmälle.

Jouluna on hyvä miettiä nykymaailman menoa. Sotia, terroria, laajamittaista pakolaisuutta, syrjäytymistä ym. Vaikka Suomikin on saanut osansa, voimme kuitenkin olla kiitollisia, että kauheimmat tapahtumat ovat jääneet rajojemme ulkopuolelle, ja saamme viettää Jouluamme rauhassa.

Jäsenmäärä on viimevuosina ollut laskusuunnassa maksun (30€/3 vuotiskausi) edullisuudesta huolimatta. Jäsenmaksukaudella 2016-2018 on vielä unohduksia, mutta ne ehtii hoitaa vielä kuluvan vuoden puolella.

Oikkosten sukuseura Tili nro: FI85 4108 1020 1008 07

Jäsenten lähipiiristä löytyy varmaan vielä sukulaisia, jotka voisivat liittyä uusina joukkoomme. Kesken jäsenmaksukaudenkin voi aivan hyvin liittyä, maksamalla jäljellä olevat vuodet (10 €/v). Kertokaa näistä mahdollisuuksista ja kotisivuista eteenpäin, kun käytte sukuloimassa tai muuten tapailette. Muistakaa päivittää myös yhteystietonne sihteerille.


Kari Oikkonen ja Hallitus