OIKKOSENA AMERIKASSA


Muistan, kun olin kymmenvuotias, niin silloin isäni Eero antoi minulle kaulakorun, joka kerran kuului isoäidilleni. Se oli hopeinen kaulakoru, jossa oli vaalean sinisiä kiviä. Tämä kaulakoru merkitsi minulle paljon, koska en ollut koskaan tavannut isoäitiäni. Hän kuoli ennen kuin minä synnyin. Tämä kaulakoru merkitsi sukulaisuussuhdetta hänen ja minun välillä, sukulaisuussuhdetta, jota pidän suuressa arvossa, koska hän ja isoisäni tulivat maasta, nimeltään Suomi.

Nelivuotiaana tiedostin nimeni. Nimeni on “Kathy Oikkonen” kerroin niille, jotka sitä kysyivät. Myöhemmin huomasin outoja ilmeitä niiden kasvoilla, joille kerroin nimeni ja hämmentynein ilmein he kysyivät. Mikä ihmeen nimi tuo on? Tajusin, että he puhuivat nimestä Oikkonen eikä nimestä Kathy, joten ylpeänä kerroin heille, että se on suomalainen nimi. Suomalainen, he toistivat. Tarkoitat varmaankin maata siellä pohjoisessa — Ruotsiako? Silloin vähän närkästyin. Eivätkö he tienneet, missä Suomi on. Mikä näitä ihmisiä oikein vaivasi?

Kyllä, maa on Suomi sanoin. Tiedätte kait, että Suomi on Venäjän vieressä. Keskustelu yleensä päättyi tähän. Kuitenkin muistan erään pojan, joka sanoi minulle. No joo. Sinulla on ruskea tukka, sinunhan pitäisi olla ‘blondi’. Keskustelun tässä vaiheessa suutuin. Hän yritti nolata suomalaista syntyperääni enkä sallinut hänen kysyä sukujuuristani. Ei, vastasin. Ruotsalaisilla on vaalea tukka, suomalaisilla se on ruskea. Tiesin, että valehtelin kertoessani hänelle tämän, mutta tarkoitukseni oli voittaa tämä väittely nyt ja lopullisesti. Koska hän ei keksinyt mitään parempaa väitettä hän yksinkertaisesti sanoi “Oh”. Tähän päättyi keskustelu. Näin se on. Olen suomalaista syntyperää ja olen siitä ylpeä.

Täytyy kuitenkin sanoa, että olin vähän kateellinen ystävilleni koulussa, joilla oli perinteisemmät nimet. Ainakin opettajat osasivat ääntää nuo nimet.

Nimenhuudon aikana opettaja kutsuu jokaista luokassa olevaa nimellä. Se eteni melko nopeasti kunnes tultiin O-kirjaimeen.
“Michael O´Laughin”, opettaja sanoi
“Täällä”, Michael vastasi
“Lacey Olson”
“Täällä”, Lacey vastasi
“Kathy O..O...Ok....On... Ooooh”.

Selvä, nyt ymmärsin, että hän yritti kutsua minua. En toisinaan sanonut mitään vaan annoin opettajan tapailla sukunimeni äänteitä (ne eivät kuulostaneet ollenkaan nimeltäni) ennen kuin avustin häntä sanomalla: “Se on Oikkonen”. Luokka oli aivan hiljaa ja nyt kaikki tuijottivat minua. (Myöhempinä kouluvuosinani pidin siitä, että huomio kohdistui minuun). Hämmentyneinä opettajat usein kysyivät, mitä kansallisuutta olet. “Oletko havaijilainen”? “En”, annoin opettajan jatkaa, “Oletko japanilainen”. Japanilainen? Tämä oli typerintä, jota olin koskaan kuullut. “Ei, se on suomalainen nimi. Isoisäni syntyi Suomessa”, kerroin ylpeänä. 

Näin ollen. Rakas Oikkosen sukuni. Teidän tulisi tuntea ylpeyttä tietäessänne, että sukunimeämme on valistettu monille Amerikassa. En opettanut ainoastaan Oikkosen nimeä vaan myöskin mitä suomalainen “Sisu ”tarkoittaa. Ollessani 15 vuotias isäni teki työpöydälleni puisen laatan, johon oli kirjoitettu tuo sana. Jokaiselle vieraalleni kerron, että suomalainen “sisu” tarkoittaa rohkeutta, sisäistä voimaa ja sitkeyttä. Kerron heille, että tämä on Oikkosen suvun ominaispiirre.

En pysty tuomaan riittävästi esille tuntemaani sisäistä rauhaa ja onnellisuutta, jonka sain osallistuessani sukumme sukukokoukseen. Tiedän, että olen syntyjäni amerikkalainen ja minulla on monia amerikkalaisia tapoja. Olen ylpeä amerikkalaisuudestani, mutta vielä ylpeämpi olen siitä, että olen Oikkonen ja suomalaista syntyperää.

Vilpittömästi,
Kathy (Oikkonen) Polston


 
 

Takaisin